"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


torstai 31. tammikuuta 2013

We are Specialized

Team 1Lifen kalusto alkaa  kunnossa. Hankimme juuri kolme tuliterää kiituria, Specialized Stumpjumper Comp 29", mistäs muualtakaan kuin Special Bikesta. Takavaihtaja on Sram X9, etuvaihtaja Sram X7, samoin kuin tangon vaihdevivut. Jarrut ovat hydrauliset levyjarrut mallia Magura Custom MTS. Etuhaarukasta löytyy RockShox Reba RL 29. Renkaat ovat S-works Fast Trak. Käyttökokemuksia tulee lisää myöhemmin, mutta näin alustavasti sanottuna sillä on ilo ajella...



 Lisää yksityiskohtia osoitteessa: http://www.specialbike.fi/tuotteet.html?id=93/317


AP ja uusi elämänkumppani?

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Team 1Life goes on

Saavutimme juuri 10000 käynnin rajan, oolalaa. Sen kunniaksi pitää heittää juttu jos toinenkin. Viime kausi oli varsin hapokas. Toivuttuamme lukuisista tekonivelleikkauksista, plastiikkakirurgisista ihosiirroista ja lobotomioista, jäljelle on jäänyt vain aivoödeema, jonka vuoksi me tätä lajia edelleen harrastamme. Olemme muuttuneet hieman erinäköisiksi, mutta meidät voi edelleen tunnistaa hajusta, jutuista ja teoista.


Vuosi 2012 oli sanalla sanoen upea! Koimme monia hienoja hetkiä - 1Life moments. Parhaana kisakokemuksena mieleen jäi erityisesti viime keväänä Virossa kisattu Extar (48h). Saimme suunnistaa vieraassa maassa sodanaikaisella kartalla ja vieläpä pimeässä ja vesisateessa. Saimme meloa luonnontilaisia jokia ja puroja. Saimme saunoa ainakin 10 virolaisen kanssa 5 neliön saunassa! Saimme kokea Viron ainutlaatuisen luonnon ja maaseudun.  Myös 1Lifen neuvonantajan eli Seppo Mäkisen järjestämä Rokuan Geopark Challenge teki jälleen vaikutuksen. Ylitimme yöllisen lahden kantamalla pyöriä pään päällä, hyppäsimme kalliolta virtaan ja tultiin akanvirtaa takasin, meloimme oulujärvellä mahtavassa myötäaallokossa, pääsimme polkemaan Manamansalon hienoja polkuja ja suunnistimme hienossa hiekkarantojen ympäröimässä saaressa ja paljon muuta.

Tulevan kauden suunnitelmat ovat edelleen yhtä auki kuin 1Lifen poitsujen suut ylittäessään Manamansalon lahtea pyörät kainalossa. Rokuan Geopark Challengea on vaikea jättää väliin. Endurance Questin peruuntumisen johdosta Geopark Challenge on tämän kauden kovin seikkailukisa Suomessa! Ja ilmiömäinen ratamestari takaa, että siitä seikkailusta tulee taatusti unohtumaton. Kausi huipentunee Espanjan La Corunaan, jossa järjestetään ensi syksynä kaksipäiväinen seikkailukisa. Sitä ennen on kuitenkin paljon pieniä ja auvoisia kisoja ja lajikirjo on jälleen runsas. Alustavan kisakalenterin löydät sivulta. Ja kisojen jälkeen tulee tietysti sensuroimaton ja kaunistelematon kisaraportti tänne blogiin.

1Life on siirtymässä uuteen aikakauteen, sillä olemme saaneet haalittua suurilla rahasummilla, kiristyksellä ja katteettomilla lupauksilla tiimiimme vahvistuksia. Nimet Ulla Silventoinen, Tommi Kaukola ja Johanna Yrjänheikki eivät juuri esittelyjä kaipaa. Tervetuloa vähämieliseen joukkoomme!

Talven sponsorineuvottelut ovat tuottaneet tulosta. Tavoittelemme edelleen parhaita mahdollisia varusteita ja siinä olemme onnistuneet. Mukaan rinkiin ovat tulossa Haglöfs, Special Bike ja Powerbar, jotka varmasti parantavat mahdollisuuksiamme menestyä. Yhteistyöstämme tulee varmasti hedelmällistä.