"Voi pojat nyt me vasta liemessä ollaan". Team 1Lifen laskettu aika oli vuonna 2010 Oulussa, kun kolme selkärangatonta, kädetöntä, ihralla kuorrutettua ja elämäänsä kyllästynyttä pullapoikaa päätti "tappaa" toisensa toripolliisin silmien edessä: "Tartteis kai tehä jotain?" Syntyi veret seisauttava ja pelkoa viljelevä kommandojoukko, joka on erikoistunut suorittamaan vaarallisia ja mahdottomia tehtäviä vaativissakin olosuhteissa ympäri maailmaa. Tässä joukossa ylisuuri ego yhdistyy luontevalla tavalla kroonisesti alisuorittavaan ja kuolonkankeaan ruhoon ja tyhmyys ja hulluus tiivistyvät muodostaen epäuskottavia, tärähtäneitä ja sensuroimattomia stooreja, joiden lukemiseen kannattaa ottaa vakuutus. Kun mausteiksi lisätään vielä erilaiset fobiat, tunteettomuus, traumaattinen ja turvaton lapsuus sekä loputon vastuunpakoilu, sitä soppaa ei syö nälkää näkevä Erkkikään. Tuska avartaa mieltä ja epäonnistumisillekin löytyy aina toinen toistaan parempia selityksiä. Ja niitä tilityksiä ei kuuntele kuurokaan. Kaikki ei suju aina käsikirjoituksen mukaan, mutta ainakin on jotain mitä ilman hampaita, karvoja ja koipi amputoituna muistella. Yksi elämä, kerranhan täällä vain ollaan....

Alisuorittava kroppa tarvitsee seurakseen ylisuorittavat varusteet. Joukkueen vaatetuksesta huolehtii HAGLÖFS, pyöristä CANYON, kengistä INOV, kanooteista BEAR & WATER ja lisäravinteista POWERBAR. Jotta voimme menestyä, varusteista ei voi tinkiä. Kerromme totuudenmukaisesti kyseisistä tuotteista blogissamme...


lauantai 26. elokuuta 2017

Rokua MTB - Kesän parhaat pyörä fiilikset

Kisasarjan lähtö. Kuva: Rokua MTB
Kuva: Tarja Kivirinta


Rokua MTB:n 54 kilsan reitille täräytettiin meidän tiimistä kolmen karpaasin voimin. Väki vahva AP ja sitkeä sissi Artsi oli kisaa ennen luottavaisin mielin ja puhkuivat testosteroni huuruissa kuin laitumelta karanneet sonnit. Meikällä vuorostaan kisafiilis oli jo menneen kesän satoa ja kroppa oli aivan tyhjänä. Jalat olivat jälleen kerran kuin tonnin kivet ja aavistus oli että pyöräkisasta tulee keskimäärin yhtä vaikea kuin aikaisemmistakin kokeiluista. Onneksi olin pistänyt nimeni kuntosarjaan, jotta saisi rauhallisen lähdön. Mutta, mutta, miten siinä sitten taas kävikään…

Kuntosarjan lähtö oli 15 minuuttia kisamiesten jälkeen ja lössiä tuli vielä viivalle kuin sieniä sateella. Koitin katsoa rauhallisen lähtöpaikan innokkaimpien selän takaa. Täksi vuodeksi hankittu pyörä pääsee nyt ensimmäistä kertaa kunnon testiin J. Nopeasti aika kului ja lähtölaukaus pamahti ilmoille. Jokseenkin maltettiin lähteä rauhassa ja omaa paikkaa haettiin ensimmäisille poluille siirryttäessä. Oli vaan niin epävarma olo omasta suorittamisesta että ei tohtinu lähteä urku auki. Jokseenkin se olisi ollut tyypillistä meikän tyylille, mutta tänään maltti oli valttia. Viiteen kilsaan maltettiin mennä sulassa sovussa, mutta jonossa polkeminen ei sopinut omaan rytmiin sitten millään. Päätin lähteä kuromaan kiinni edellä menevää porukkaa ja siihen maltti sitten unohtuikin. Ei sillä että kisaanhan tässä oltiin lähdetty eikä pk-sykkeillä osaa pysyä. Kroppa alkoi siinä kympin nurkilla pelaamaan kuin unelma ja kisafiilis parani silmissä.


Kuva: Tarja Kivirinta
En sitten tiiä oliko päivän kunto kiinni enemmän pyörästä vai miehestä, mutta muutama napsu oli tullut suorituskykyyn lisää edellisestä kesästä. Oli mahtava päästellä menemään kun jyrkimmätkin nousut pääsi tunkkaamaan suorilla ylös muiden taluttaessa pyörää pahimmissa paikoissa. Tästä suorituksesta pisteet menee Sramin Eagle vaihteistolle, jonka 50 hampaisella ykkösrattaalla sai kivuta rinteitä hymyssä suin. Suositukset voi antaa myös grip-vaihtajalle, jonka kanssa on helppo työskennellä ja ote pysyy silti tiukasti ohjaustangossa. Vaihteet sattui jokaisessa maaston kohdassa kohdilleen ja silloin pyöräkin kulkee kuin keviästi J

Kisan parasta antia tarjosi noin kahdeksan vuotias pojan nassikka, joka tokaisi parin kymmenen kilsan kohdalla vilpittömästi kaverilleen että miten se on tuolla polkijalla meno on noin hitaan näköistä. Ei voinut kuin sanoa takaisin että eikä olekin hidasta ja siltä myös tuntui J. No, oli se tosin hidas maastonkohtakin, mutta silti… Tästä oli vielä rapsakat viisi kilsaa toisen ja viimeisen kierroksen alkuun. Nopeaa pätkää noin 32 kilsaa tunnissa. Vauhti tuntui kuin olis asfalttipätkää työntänyt menemään.

Kuva: Rokua MTB
Toisen kierroksen tiesi taas olevan kisan koetin kivi kun pitää alkaa taistelemaan väsymystä ja happoa vastaan. Toisen kiekan kympin jälkeen alkoi väsy jo kunnolla painaa ja täytyi vain laittaa kampi kiertämään. Yksin polkiessa matkan teko tuntuu entistä pidemmältä ja henkisesti helpottaisi kun saisi selkää välillä näkyviin. Onneksi noin 15 kilsan paikkeilla selkiäkin alkoi tulla taas vastaan, joka antoi tsemppiä viimeisiin rutistuksiin. En tiedä oliko porukka kisa vai kuntosarjan lähdöstä, mutta samapa se kun selkää vilahtelee. Viimeiset mäet runtattiin vielä suorilla ylös, mutta happotaso nousi jo taivaisiin. Mäen päällä sai vetää tovin aikaa henkeä ennen kuin pyörä alkoi taas kulkemaan. Alaselkäkin veteli viimeisiään, mutta sinnillä runtattiin kohti maalia. Viimenen viis kilsaa olikin sitten onneksi kevyempää maastoa ja pystyi pitämään vauhdin loppuun asti. Maalissa aika lopulta 2.28 ja kaikki voimat jätettynä maastoon. Hyvä kun päästiin pyörän selästä poies J

Tiimin kovin kammen pyörittäjä oli AP joka tuli M40 sarjan kisassa kolmanneksi ajalla 2.08. Artsi täräytti 2.24. Jannelle jäi tänään selän pesijän rooli kun jäi porukan hitaimmaksi. Artsi jatkoi viikonloppua vielä sunnuntaina Rokualla maastojuoksu kisalla ja päätti jahdata Rokuan keisari titteliä. Huhu kertoo että yhteiskisasta olisi napsahtanut hienosti 11. sija, loistavaa artsi. Rokuan MTB keräsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa kiintiön täyteen 400 pyöräilijällä ja toivottavasti ensi vuonna saadaan aikaan yhtä hieno kisa J. Tulokset

Hieman on vakavan näköistä sakkia J. Kuva: Rokua MTB
Terveisin,

Janne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti