maanantai 2. lokakuuta 2017

Pimeetä Rogaa Canyonilla Rollaten

Yö Rogan lähtö. Kuva: Oulu Rogaa ja Rollaa.
Oulun seudulle on saatu uutta tarjontaa rogainingin merkeissä kun Oulu Rogaa ja Rollaa on tarjonnut parin kesän verran mahdollisuuden kiertää omaan tahtiin haluamaansa reittiä. Nyt Roga tapahtumien takana häärivillä kahdella iso H:lla eli Harrilla ja Hotilla oli kovat piipussa kun järjestettiin Oulun ensimmäinen Yö rogaining.

Kuva: Sampo Rahko
Tavoilleni uskollisena ilmoittauduin mukaan vasta viime hetkillä ja vielä perjantai-iltapäivänä varmisteltiin Jannen kanssa että ollaanhan me lähdössä viivalle. Paikanpäälle oltiin joka tapauksessa menossa kun tiimin voimin esiteltiin hankkimiamme Canyonin maastopetoja.

Päätettiin ajaa treenimielessä rennosti pari, kolme tai max 4 tuntia, kisan kokonaiskeston ollessa 8 tuntia. Reitin piirtämiseen ei siis kauheasti tuhlailtu aikaa kun sen piti jo lähtökohtaisesti olla pikkurinkula kahdella A3:n kartalla. Päätettiin että ainakin Lintulammen 7Q rastilla käydään syömässä makoisat Matin käristämät makkarat.

Startti kajahti klo 22.00 Nallisportin pihasta, lähdimme kiertämään rinkulaamme pohjoisen kautta. Reittimme kulki pääasiassa urbaanilla alueella ja näinollen ei sukatkaan kastuneet. Liikenneraivoakin saatiin kokea kun eräs motoristi näki vaivaa hiljentää vauhtia meidän kohdalla ja vaati kovaan ääneen meitä sammuttamaan valojamme. Ilmeisesti otti koville kun pyöräilijöillä oli kirkkaammat tuikut kuin hänen mopossaan J
Kuva: Teemu Takkula

Maaliin saavuttiin ajeleskeltuamme PK sykkeillä 3t45min hädin tuskin paita märkänä, sen verran keveästi pyörä kulki (eli mentiin riittävän rauhallisesti) ja kyllä oli vaatetuskin juuri kohdallaan keliin nähden. 65 kilsaa silti tahkottiin ja 184 kisapojoa plakkarissa. Maalissa poristiin järjestäjän kanssa että siihen mennessä oltiin paineltu mukavasti kärjen tuntumassa.

Tapahtuman järjestelyjä täytyy jälleen kerran kehua, kartat olivat laadukkaat joihin saatiin myös suojamuovit  järjestäjien puolesta, hiukopalaa oli ruhtinaallisen monipuolisesti tarjolla saunan kera kun alkuyöstä saavuttiin maaliin kisakeskukselle.


Päätyökalu eli fillari ei pettänyt tälläkään kertaa, joka ainoalla lenkillä tai kisatapahtumassa Grand Canyon CF 9.9 ja Exceed CF SL 7.9 toimivat vuorenvarmasti ja kapistukset nousee kantoon tarvittaessa höyhenen kevyesti.

Canyonin pyörät herättivät testipaikalla mukavasti kiinnostusta ja paikalla oli noin 30 testaajaa. Laajemmalla tarjonnalla testaukseen olisi ollut tunkua maantiekiitäjistä syklocrosseihin. Kova kysyntä oli myös täpäreille, mutta harmillisesti tiimiläiset on kaikki satsanneet jäykkäperäsiin. Tiedä sitte onko tämä budjetti vai maku kysymys J
Canyon testauksessa piti kiirettä. Kuva: Matti Hokkanen.
Suuret kiitokset tapahtuman järjestäjille Matille ja Harrille sekä Canyonille että Partioaitalle hienoista tavarapalkinnoista, jotka arvottiin kaikkien kisailijoiden kesken. Tapahtumasta jäi erittäin positiivinen pöhinä ja uskon vahvasti että ensi vuonna osallistujamäärä tulee kasvamaan rajusti.

Kisasta tuotetaan vielä videokooste, joten käykää päivittämässä sivustoa lähiaikoina J

Terkuin,
A-P ja Janne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti